maanantai 31. elokuuta 2015

Yksi elämäni parhaimmista vuosista

Ai mikä on ollut niin mahtavaa?  No tutorina toimiminen tietty!

Aloitin omat yhteisöpedagogiopintoni Nurmijärvellä syksyllä 2013. Tiesin heti alusta asti, että haluan toimia tutorina ja pian haku alkoikin. Olin niin innoissani jo pelkästä tutorhausta, että hain heti ensimmäisenä hakupäivänä. Kaikki hakijat haastateltiin kampuksen tutorvastaavan ja tutorlehtorin toimesta. Vaikka se haastattelu vähän aluksi jännittikin, niin tuli huomattua miten rentoa jo haastattelussa oli – sai nauraa ihan vapaasti yhdessä haastattelijoiden kanssa.:) Koska tutortoiminta ei muutenkaan ole vakavaa puuhaa, vaan nimenomaan hauskaa ja rentoa!

Tutorin tunnistaa haalareista

Pari viikkoa jännitin millaisen viestin tulen saamaan, onko minut valittu vai ei. Vihdoin sain viestin, jossa onniteltiin uutta tutoria ja kerrottiin koulutuksesta. Koulutus oli marraskuussa ja sinne kokoontui kaikki uudet valitut tutorit. Jos ennen koulutusta olin jo intoa täynnä, niin koulutus sen kuin vaan lisäsi sitä. En malttanut odottaa milloin saisin aloittaa oman ”tutor-urani”.

Tutorina pääsin suunnittelemaan ja järjestämään kaikkea kivaa toimintaa muille opiskelijoille, olin pääsykokeissa tsemppaamassa Humakiin hakijoita ja syksyn alkaessa olin ryhmäyttämässä aloittavien opiskelijoiden ryhmää. Se ensimmäinen iltapäivä, jolloin pidimme ryhmäytymisiltapäivän – on tutorhetkieni huippuja. Tajusin siellä miten paljon oikeasti toiminnasta nautin ja tykkään! :) Sain tutustua uusiin ihmisiin ja tutustuttaa uusia ihmisiä toistensa kanssa. Samalla pystyin pitämään hauskaa, koska sitähän se tutortoiminta on.

Tutoroidessa pääsee kokemaan kaikenlaista!

Toinen huippuhetkeni tutoroidessa oli se, kun järjestimme yhteisen illanvieton järven rannalla. Osallistujat viihtyivät ja kaikki sujui hyvin. Mutta se paras hetki siinä illassa oli se, kun yksi osallistujista tuli minulta kysymään: ”Tältäkö näyttää onnellinen tutor?”. Musta oli hienoa, että se näkyi oikeasti ulospäin miten paljon toiminnasta tykkäsin. Ja tykkään edelleen – siks mä oon hallituksessa tutorvastaavana.

Mutta miks mä nyt aloin muistelemaan menneitä… No koska HUMAKO etsii nyt uusia tutoreita! Tutorhaku on käynnissä 1.-23.9.

HUMAKO hakee uusia tutoreita aina näin syksyisin. Tutormuotoja on 5 erilaista, joten kaikille löytyy varmasti jotain mielekästä ja kiinnostavaa! :)  Meillä on siis vertaistutoreita, jotka ovat uusien opiskelijoiden tukena ja turvana (mä toimin itse vertaistutorina), kv- eli kansainvälisyystutoreita, jotka ovat sitten taas vaihtareiden tukena. Markkinointitutorit markkinoivat Humakia ja HUMAKOa erilaisilla markkinointikäynneillä, kokemustutorit ovat tukemassa opiskeluissa ja jakavat omaa osaamistaan muille ja liikuntatutorit kannustavat muita opiskelijoita liikkumaan ja järjestää siihen mahdollisuuksia. Kaikki tekee kuitenkin yhteistyötä keskenään tutormuodosta riippumatta, joten vaikka mulla oli ihan huippua vertaistutorina – varmasti kaikki saa mahtavan vuoden tutorina toimiessaan, oli sitten mikä tutor tahansa :)

Tutor-porukassa hyvä yhteishenki on kaiken A ja O.

Ens viikolla kirjottelen sitten enemmän noista eri tutormuodoista. Mutta jos pienikin kiinnostuksen kipinä syttyi, käy lukemassa tutortoiminnasta HUMAKOn nettisivuilla ja HAE MUKAAN TUTORIKSI. Voit myös kysellä lisää oman yksikön tutoreilta tai pistää mulle viestiä tutor.humako@humak.edu. Mielelläni vastaan kaikkiin yhteydenottoihin! :)

Innolla uusia tutoreita odottaen,
Tutorvastaava-Tiia :)

ps. Tässä on suora linkki hakulomakkeeseen ;)



torstai 27. elokuuta 2015

Liikkumista liikkumisen ilosta!

Kesähelteet lämmittävät lempeästi syksyn alla. Nyt on tullut viimeiset hetket kesästä
jättää ne sisäsiivoukset tekemättä ja juosta ulos nauttimaan auringosta ja lämmöstä.
Suurin osa opinahjoista on jo avattu ja viimeisetkin meistä alkavat siirtymään takaisin kohti opiskelijan arkea. Syksy häämöttää ja kohta ulkona ei ole enää niin mukava olla.

Hjördis on aina valmiina liikkumaan
Ihmiskehon liikunnan tarpeesta on pitänyt huolta kesäajan ulkoilu, vaikkakin vettä on silloin tällöin tullut ehkä enemmänkin. Syksyn tullen kuitenkin istuminen luokkahuoneissa ja sisällä kököttäminen lisääntyy hurjasti! Tämä ei ole missään nimessä hyvä asia ja siksi onkin hyvä, että meillä on ympäri Suomea hyvät sisäliikuntamahdollisuudet.

Salikortit ovat kuitenkin monesti melko kalliita, ja niiden ostaminen voi olla opiskelijalle jopa mahdotonta. Jos kuitenkin omistat Frankin opiskelijakortin, on sinulla mahdollisuus löytää läheltäsi esimerkiksi kuntosali halvempaan hintaan. Frankin opiskelijakortilla saakin monista erilaisista liikuntapaikoista alennusta. Näitä alennuksia voit käydä etsimässä osoitteesta www.frank.fi/fi/alennukset/. Eikä opiskelijahintaiset liikuntapaikat rajoitu edes näihin. Esimerkiksi monissa uimahalleissa ja kuntosaleissa on opiskelijoille omat hinnat kun niitä muistaa kysyä. Ottakaa siis opiskelijakortti aina mukaan ja kysykää rohkeasti alennuksia!

Frankilla on tarjolla mm. tällaisia etuja!

Itse olen muutaman kerran tilannut tarvikkeita kuntoiluun Fitnesstukusta
(www.fitnesstukku.fi). Oli ilo huomata, että tämä on yksi monista nettikaupoista, josta
meidän opiskelijakortillamme saa alennusta. Kynnys ostaa lisää tarvikkeita madaltuu,
koska tiedän että saan niistä aina alennusta. Ottakaa siis Frankin sivut auki ja
etsikää teille sopivia etuja! Liikunta talvisin voi maksaa jonkin verran, joten
kannattaa käyttää hyväksi kaikki mahdollisuudet. HUMAKOn kautta on myös
mahdollisuus saada pääkaupunkiseudulla ja Jyväskylässä liikuntatarra. Tarroja on
puoleksi vuodeksi ja vuodeksi. Tällä yhdellä investoinnilla pääset käsiksi esimerkiksi
todella suureen määrään erilaisia ohjattuja ryhmäliikuntatunteja. Käyttäkää kaikkia
opiskelijakortin mukana tuotuja liikunnallisia etuja ja nauttikaa siitä itsestään:
liikkumisesta!

Liikunnallista syksyä kaikille!

- Liikuntavastaava Esa

tiistai 25. elokuuta 2015

HUMAKO-kiertue konkretisoituu...

...kun toimistolla lähdettin tänään pakkaamaan HUMAKO-kiertueelle tavarakasseja!

Järjestelmällisyys on kaiken A ja O

Pakkauksesta vastasi tänään toimistolla vpj-Tyrväinen. Postitimme aamupäivästä mm. sovitushaalareita, uuden opiskelijan oppaita sekä upeita julisteita, jotka mahtava viestintäsihteerimme Suvi oli tehnyt meidän hallituslaisten omituisista piirroksista (eli hienoista luonnoksista). Kohta opiskelut alkaa ja tulet varmasti törmäämään meidän julisteisiin kampuksellasi. Minua ainakin kiinnostaa tietää, mikä oli just sun mielestä paras juliste. Mulla on muutama salainen suosikki, mutta niitä en vielä paljasta. Ehkä törmätään kiertueella, niin voit kysyä, mikä mun suosikki on. :)

Pieni sneak peek siitä, mitä kampuksille on matkalla ;)

No, joka tapauksessa aamupäivän paketointien ja hyvän lounaan jälkeen paketit pääsivät lähtemään toimistolta eri puolille Suomea ja sitten lähdettiin keskittymään kiertuepakkailuihin. Meillä on kiertueella monia rasteja ja kaikkia varten pitää valmistautua, joten kasseja toimistolla on tällä hetkellä noin miljoona. Jokaiselle kampukselle tulee omia kasseja ja sitten on koko kiertueen ajan kiertäviä kasseja, mutta siinä menee nopeesti sekaisin, jos ei ole koko ajan skarppina. Jokaiseen kassiin pitää pistää oikee sisältö ja huh... rupes ajatus (kuten myös tekeminen) hengästyttämään. :)

Jyväskylän oppaat nätisti nipussa

Mutta ei siinä mitään. Nyt on melkein kaikki tavarat jo oikeahkoissa paikoissa, mutta toimistolla jatkuu pakkaamiset vielä koko viikon, jotta me ollaan valmiina tapaamaan teitä sitten kiertueella alkaen Turusta 3.9. ja päättyen Jyväskylään 28.9. Välissä käydään 8.9. Nurtsilla, 9.9. Kuopiossa ja 11.9. Kauniaisissa.

Ainiijoo... Piti muuten sanoa, että jos sulla on haalarit jo tai viimeistään siihen mennessä kun tullaan kiertueelle, niin meillä on mm. haalarin tuunaus-rasti, joten siellä voi tuunata haalareita ja tietty merkkejäkin on myynnissä!

Ihania kesäisiä, aurinkoisia päiviä kaikille,

Hallituksen varapuheenjohtaja Theo

torstai 20. elokuuta 2015

Kuulumiset SAMOKin kesäseminaarista ja hallitusevakosta!

Syyslukukausi alkaa käynnistymään ja siitä ensimmäiset merkit nähtiinkin jo viime viikonloppuna HUMAKOn hallituksen evakossa. Viime viikonloppuna puheenjohtajamme Salla ja koulutuspoliittinen vastaava Juulia suuntasivat Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin kesäseminaariin ja hallitusevakkoon. SAMOKin tapahtumiin kokoontuu opiskelijakunta-aktiiveja ympäri Suomen keskustelemaan ja kouluttautumaan ajankohtaisista kuumista perunoista. Tämän viikonlopun ohjelmassa oli asiaa muun muassa opiskelijaterveydenhuollosta, opintotuesta sekä SAMOKin tulevan vuoden suunnitelmista.

PJ & Kopo seminaaritunnelmissa.

SAMOKin tapahtumille on ominaista hyvä yhteishenki ja meininki. Tapahtumat sisältävät paljon   ideoiden jakamista ja uusien asioiden suunnittelua, jotta ammattikorkeakoulukenttä olisi mahdollisimman hyvä opiskelijalle. On ilo saapua tapahtumiin, joissa tapaa uusia ja vanhoja kollegoja, joiden kanssa pääsee puimaan ja porisemaan mieltä askarruttavista asioista.  Meille HUMAKOlaisille on erityisen tärkeää pitää yhteyttä Humakin alueen opiskelijakuntiin, eli Kuopioon, Joensuuhun, Jyväskylään, pääkaupunkiseudulle, Tornioon sekä Turkuun. Kesäseminaarin aikana HUMAKOlaisia pyydettiinkiin lähtemään rastin vetäjiksi Joensuussa järjestettäviin rastibileisiin. Voiko tästä tilaisuudesta kieltäytyäkään?


Asiapainotteista viikonloppua kevensi illan ohjelmat, joissa pääsi saunomaan ja uimaan (me emme uskaltaneet, koska vesi on edelleen liian kylmää), grillamaan sekä pelaamaan Aliasta.  Ilta-aikaan syntyy yleensä parhaat keskustelut ja saa luotua hyviä kontakteja. Opiskelijakunta-aktiivit ovat avuliasta porukkaa, neuvoa muilta voi kysyä niin opiskelijakuntatoimintaan, henkilökohtaiseen
elämään kuin jopa yrittäjyyteen.


Kesäseminaari ja hallitusevakko järjestettiin Kouvolassa. Meille oli varattu Puhjonrannan leirikeskus, jonka näköalasta ja ympäristöstä tuli mieleen Humakin kampuksien maisemat. Järveä ja metsää. Mieli lepää. Tällaisissa puitteissa on aivan mahtavaa päästä keskustelemaan välillä vähän vaikeistakin asioista. Viikonloppu ei tuntunut ollenkaan rankalta vaikka asiaa olikin paljon!

- Puheenjohtaja Salla ja Kopo-Saukkonen

maanantai 17. elokuuta 2015

Opiskelijakunnan syksy on vilkas, työntäyteinen ja parasta mitä on!

Opiskelijakunnassa vuodenajat menevät aivan omaa rataansa. Olemme pikkuhiljaa siirtymässä kesästä syksyyn ja meillä täällä valmistellaan jo vuodenvaihdetta. Mutta toisaalta, syksyn valmistelu alkoikin jo helmikuussa. HUMAKOssa on pitkin kevättä ja kesää suunniteltu kovalla pöhinällä elokuun lopussa alkavaa HUMAKO-kiertuetta. HUMAKO-kiertueen tarkoituksena on tuoda HUMAKOn toiminta tutuksi kaikille Humakin opiskelijoille. Päiväopiskelijoille kiertue toteutetaan päivän mittaisella ohjelmalla, jossa on mukana ammattiliittojakin, kun taas monimuoto-opiskelijoille info on tiivistetty tunnin tietopakettiin. HUMAKO-kiertueesta on tänä vuonna tulossa parempi kuin koskaan! Kiertueen sisältöä on uudistettu reippaasti ja kiertueella on nyt kunnolla annettavaa myös toisen vuosikurssin opiskelijoille – päivää ei siis missään nimessä kannata missata!

Kiertueella tullaan kertomaan HUMAKOn toimijoista.

Syksyllä meidän toimintaan haetaan paljon taas opiskelijoita. Tutorhakumme käynnistyy heti 1.9. ja seuraavalla viikolla käynnistyy jaosto- ja edustajistohaku. Myöhemmin syksyllä on mahdollista hakea hallitukseen ja työryhmätoimijaksi. Vaikka tuntuukin, että hakuja on paljon (ja onhan niitä..) niin silti niihin kannattaa tarttua! Opiskelijakuntatoiminta on sellaista, että se opettaa jokaiselle jotakin. Mietit sitten tutoriksi lähtemistä tai hallitukseen hakemista, niin tee se! Opiskelijaelämään kuuluu uusien kokemuksien hankkiminen ja sen aikana rakennetaan omaa ammatti-identiteettiä. Opiskelijakuntatoiminnassa oppii aina jotain, josta on hyötyä myöhemmin työelämässä.

HUMAKOn syksyyn kuuluu paljon muutakin. Toimistolla olemme parhaillaan kiireisiä opiskelijakorttitilauksien käsittelyn kanssa (liity jäseneksi), lukuvuositarroja haetaan myös aktiivisesti (uusi jäsenyytesi) ja kasa haalareitakin toimistolle tupsahti! Ensi viikolla pääsemme hyllyttämään haalarit ja toimitamme samalla myös sovitushaalarit kampuksille. Opiskelijat tosin voivat tilata haalareita jo nyt, täyttämällä verkossa olevan lomakkeen. Toimistolla syksy on ehdottomasti vilkkainta aikaa ja siksi ehkä parasta. On mukava tavata opiskelijoita, kuulla heidän kuulumisiaan ja kertoa heille esimerkiksi meidän mahtavista jäseneduista. Keväällä aloitimme toimistolla myös jäsenkahvituksen ja se otetaan käyttöön taas syyskuun alussa, tervetuloa siis vaikka vain kahvittelemaan meidän toimistolle!


Tämän kaiken lisäksi meillä hallitus viimeistelee erilaisia projekteja, jotka on aloitettu keväällä. Olemme keskustelleen paljon mm. tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. HUMAKOssa uusitaankin parhaillaan yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja se on tarkoitus saada valmiiksi nyt syksyllä. Lisäksi olemme pohtineet miten saamme kannustettua opiskelijoita liikkumaan ja vähennettyä esim. opiskeluun liittyvää istumista. Tähän liittyen meillä onkin tulossa tempaus syyskuussa. Lisäksi jaostotoimijoiden tueksi olemme valmistelleet opasta, käynnistämme monimuoto-opiskelijoille suunnattua tutorointia ja kummimme tulevat olemaan entistä aktiivisempia viestiessään. Kummit muuten tulevat käymään omilla kummikampuksilla HUMAKO-kiertueen yhteydessä. HUMAKOn hallituksellakaan ei siis aika ole jäänyt pitkäksi ja paljon kaikkea on vielä tulossa. Tämä kaikki kuitenkin onnistuu, kun on hyvä yhteishenki ja yhdessä tekeminen vain on niin hauskaa!

Hallitus 2015 ja työntekijät

Tavataan toimistolla!

- Toiminnanjohtaja Marianna :)

torstai 13. elokuuta 2015

Hei hei kesä ja tervetuloa HUMAKOn syksy!

Kesä on sitä aikaa kun vähän kaikki on lomalla jollain tasolla. Opiskelijoilla se lähinnä tarkoittaa lomaa koulusta ja kaikki aika täyttyy kesätöistä. HUMAKOn hallitus paiski hommia myös kesällä, mutta ei ehkä niin isolla liekillä kuin kevään aikana. Liekki tosin roihahti viime viikonloppuna, kun hallitus kokoontui parin kuukauden tauon jälkeen elokuun evakkoon Espoon Aurinkohuviloille.

 
Koristeltiin vähän haalareita, jotta on ideoita jaettavana opiskelijoille omien haalareiden tuunaamiseen :)

Evakossa käytiin läpi missä oikein mennään ja mitä kaikki on saanut aikaiseksi – sekä ennen kaikkea sitä, miltä HUMAKOn syksy tulee oikein näyttämään. :) HUMAKO-kiertue lähestyy huimaa vauhtia ja aloitimmekin viikonlopun sillä, että harjoittelimme miten me oikein kerrotaan kaikista erilaisista HUMAKOn toimijoista. Syksyllä nimittäin haetaan mahtavia tyyppejä muun muassa tutoreiksi, edustajistoon, hallitukseen ja erilaisiin työryhmiin. Suosittelen olemaan silmät ja korvat auki näiden saralta syksyllä ;)

 

Kävimme läpi syksyn kummitoimintaa, jaostotoimintaa, tutortoimintaa… Viikonloppu oli täynnä asiaa, mutta meidän porukka on niin huippu, että jokaisesta hetkestä yhdessä nautitaan ja pidetään hauskaa! :)  Mökillä olemisessa oli myös se hyvä puoli, että saimme viettää illatkin yhdessä, kun kukaan ei ollut kiirehtimässä kotiin ohjelman jälkeen. Pääsimme myös viettämään aikaa rennommin työntekijöidemme kanssa, mikä on mahtavaa, sillä siihen vähän harvemmin siunaantuu tämänkaltaisia tilaisuuksia :)

 
Hjördiskin pääsi mukaan mökille! :)

Itse ainakin sain paljon uutta puhtia syksyn hommiin ja odotankin erittäin innolla alkavaa syksyä!

Terkuin,
Tutorvastaava Tiia

ps. Mä aloitin evakon sillä, että uusin mun HUMAKOn jäsenyyden.. Muistakaapa kaikki uusia jäsenyys, jotta saatte seuraavanakin lukuvuonna mahtavia opiskelija-alennuksia. ;)

maanantai 10. elokuuta 2015

Alehintoja opiskelijakortilla - kohteena Jyväskylä!

Heipparallaa opiskelutoverit! Sateentäytteinen kesä alkaa tehdä loppuaan, ja lämpöaaltoinen syksy on alkamassa! Mikäs sen parempi on lämpimiä syyspäiviä viettää, kuin suosikkikahvilassani Coffee Housessa, josta opiskelija saa korttia näyttämällä aamupalan alehintaan. Eikä kyseessä ole mikä tahansa kortti, vaan opiskelijoiden rakas ystävä: opiskelijakortti.

Kun viime vuonna kuulin opiskelupaikastani Humakissa, ensimmäinen asia, minkä tein, oli HUMAKOon liittyminen ja opiskelijakortin hankkiminen. Ja koska tunsin suurta halua lähteä ulkomaille vaihtoon, hankin kansainvälisen ISIC-opiskelijakortin.  Innoissani kortin saatuani postista, odotin ensimmäisenä kotipuolessa käyntiä, jotta saisin 50 % alennuksen matkasta! VR ja Matkahuolto myy juna- ja bussiliput puoleen hintaan opiskelijoille, mikä on enemmän kuin anteliasta! En silloin osannut edes ajatella, mitä kaikkia etuuksia opiskelijakortilla voisi saada.

Vuotta myöhemmin olen asteen viisaampi. Opiskelijakortillani, mikä tilattiin Frankilta, saa monista paikoista alennusta. Frankin netti-sivut ovat listanneet mielettömän kirjon erilaisia nettikauppoja Fitnesstukusta Zalandoon ja CDON.COMista PhotoBoxiin, joista opiskelijat saavat alennuksia aina 5% - 60%.

Frankin sivut ovat hyvin kattavat ja monipuoliset laidasta laitaan, ja tarjolla on niin mediassa tunnettuja yrityksiä, kuin hieman pienempiä yrityksiä, joita ei löydy kuin jostain tietystä kaupungista. Itse kohtasin tällaisen putiikin opiskelukaupungistani Jyväskylästä kauppakeskus Forumista. Decola niminen erikoisliike, josta löytyy sisustukseen, leivontaan ja keittiöön sopivia tarvikkeita. Uteliaisuuttani menin tutustumaan liikkeeseen ja sieltä löytyi mukavia ja ihastuttavia heräte- ja lahjaostoksia moneen lähtöön. Kierrellessäni liikkeessä heräsi pieni lupaus, että jos täältä saisin opiskelija-alennuksia, niin palaisin liikkeeseen uudestaan. Mutta en nähnyt mitään ilmoitusta tai edes viittausta alennusmahdollisuuksista. Olin aikeissa lähteä pois, kunnes rohkenin kysyä myyjältä:
  ”Hei! Saako täältä opiskelija-alennuksia?”
  ”Kyllä täältä saa!” vastasi myyjä iloisesti.

Ei hitsi, lupaus pysyi ja olen palannut sinne useastikin. Ja tieto tuosta tuli ihan sillä, että rohkenin kysyä suoraan. Kaikkia opiskelija-alennusmahdollisuuksia ei Frank ole listannut, joten jos kotikulmillasi on kahvila, parturi-kampaamo, kirjakauppa, urheiluliike, tai muuta vastaavaa, niin rohkeasti vaan kysymään alennuksia. Kaikki paikat eivät aina huomaa laittaa lappua tai tiedota nettisivuillaan alennuksista, joten täytyy itse osoittaa aktiivisuuttaan ja kiinnostustaan tuotetta kohtaan ja vain kysyä.


Mieti ihmeessä, kun olet opiskelijakortin hankkimista harkitsemassa, että valikoima on laaja, ja jokaiselle varmasti löytyy mielenkiintoisia hyödykkeitä ja ilonkohteita. Jos Frankin sivuilta ei löydy mieluisia alennuskohteita, niin koulusta ainakin saa opiskelija-alennuksen kouluruuasta! Omalla kampuksellani Jyväskylässä opiskelijakorttia näyttämällä saan ateriani 2,6€, mikä on puolet vähemmän kouluruuan normaalihinnasta. Joka päivä säästää siis 2,6€, ja jos kontaktiopetusta on vaikka 16pv/kk, niin säästyy melkein 42€, ja jokainen euro ja sentti on aina kotia päin.

Itse en vielä tähän mennessä ole nähnyt opiskelijakortin hankkimisesta koituneen mitään haittaa. Edut ovat huikeita, ja kun me usein vetoamme köyhyytemme opiskelijaelämällä, niin käytetään hyväksemme niitä alennuksia, joita saamme.

Lisää Frankin opiskelijaeduista voit lukea osoitteesta https://frank.fi/fi/ ja siellä pääset rekisteröitymään sivustolle, jolloin saat aivan ensimmäisenä tiedon uusista jäseneduista suoraan sähköpostiin. Myös tietoa opiskelijahintaisista ruokapaikoista löytyy Kelan sivuilta osoitteesta http://www.kela.fi/ateriatuki_opiskelijaravintolahaku.

  Mukavaa syksyn aloitusta kaikille!!

 - Sonja Salonen, HUMAKOn KV-vastaava

torstai 6. elokuuta 2015

Back in Business!

Heipparallaa täällä kirjottelee kesälomilta palannut HUMAKOn iki-ihana maskotti Hjördis! Hetkihän siitä vasta on kun sanottiin heipat ja toimisto jäi kesälomalle. Kesäloman alkaminen on aina hirmusen haikea hetki... tavallaan on ihanaa lähteä kesälaitumille, mutta se tarkoittaa usein sitä, ettei teitä kaikkia HUMAKOlaisia nää pitkään aikaan.

Frank? Hjördis? Hjördis-Frank! Toimistolla tapahtuu välillä kummia :)

Kesä on mennyt hirmusen nopeeta vauhtia, vaikka se "todellinen kesä" on kyllä piilotellut jossain koko ajan. Viileydestä huolimatta olen nauttinut kesästäni täysin siemauksin. Loma oli rentouttava ja tuli varmasti tarpeeseen ennen kiireistä syksyä. Tänä vuonna ehdin tehdä pienen lomamatkankin. Käytiin Kuopiossa yhdessä hallituksen jaostovastaava Jennan kanssa tutkimassa mistä kaikkialta niitä paljon puhuttuja opiskelijaetuja voisi oikein saada (pysykää kuulolla tästä luvassa lisäinfoa myöhemmin! ;) ). Tämän lisäksi nautin aurinkoisista päivistä täällä Haagan TKI-keskus Ilkan tuntumassa.

Ihanaa on nauttia auringosta TKI-Ilkan pihalla!

Lomat on kuitenkin nyt lusittu ja toimistolla ollaan jo täydessä työn touhussa. Ihanaa olla taas sorvin ääressä! Nautin täysin sydämin teidän Humakin opiskelijoiden edustamisesta ja odotan jo malttamattomana syksyn kohokohtia, kuten uusien opiskelijoiden saapumista, HUMAKO-kiertuetta, jäsenkahvituksen alkamista ja kaikkia muita iloisia tapahtumia. Olen nähnyt elämäni aikana paljon kaikkea, mutta minulla on tunne, että tästä syksystä tulee varmasti erityisen upea :)

Ikävä teitä kaikkia siellä ruudun toisella puolen! Tulettehan moikkailemaan minua jäsenkahveille syksyllä? Toivottavasti tapaan taas pian teitä uusia sekä vanhoja HUMAKOlaisia!

- Hjördis