tiistai 24. lokakuuta 2017

Mitäs me sankarit?

Hallituksen jäsenet Mikko ja Essi
Usein kuulee puhuttavan, että “mihinkään ei voi vaikuttaa.” Tai “mikään ei kuitenkaan koskaan muutu”. Näiden lounaskeskutelujen toteenpanijoita ovat opiskelijakunnan hallituksen sankarit. Nämä hallituksen pyyteettömät sankarit vaikuttavat opiskelijoiden arkeen ja sen sujuvuuteen kaikkialla Humakissa.

“Voin vaikuttaa paikallistoiminnan kehittämiseen, sekä sen jatkuvuuteen. Pystyn omalla toiminnallani vaikuttamaan siihen, miten paikallistoiminta koetaan ja nähdään kampuksilla. Pystyn arjessani vaikuttamaan tutoreiden jaksamiseen ja tietenkin tutortoiminnan kehittämiseen. Opiskelijakunnan hallituksessa olen päässyt vaikuttamaan opiskelijoiden hyvinvointiin. Ole sinäkin sankari ja tule osaksi mahtavaa porukkaamme, jonka toiminta on jämäkkää, sekä erittäin hauskaa.” Toteaa Hallituksen 2017 jäsen Essi Pesonen.

HUMAKO-kiertueen mainoskuvaus.
Etualalla hallituksen jäsen Eena
Sankaruus on kuitenkin paljon muutakin, kuin suojelemista ja toisten pelastamista. Se on osana muiden arjessa olemista, se on keskustelemista, kirjoittamista ja ennen kaikkea kuuntelemista. Hallituksen sankarit ovat osana opiskelijoiden arkea, ja siksi onkin tärkeää että myös sinä edustat omalla sankaruudellasi omaa kampustasi.

“En näe asioita, mihin et voisi vaikuttaa olemalla hallituksen sankari. Jos tulee mieleen joku epäkohta, niin sen voi aina tuoda ilmi ja se käsitellään yhdessä muun hallituksen kanssa. Hallitus myös suunnittelee ja toteuttaa opiskelijakunnan jokapäiväistä toimintaa, joten hallituksessa pääsee halutessaan suunnittelemaan mm. koulutuksia, viestintää ja niiden toteuttamista.” Kertoo hallituksen 2017 jäsen Eena Kero.

Hallituksen puheenjohtaja Juuso
“On hienoa, kuinka mielipiteeni otetaan vakavasti. Ei ole tyhmiä kysymyksiä, vaan on tyhmä
ä olla kysymättä! Mielestäni sillä on todella paljon merkitystä, että voin vaikuttaa opiskelijakunnan sisäiseen toimintaan, sekä mielipiteelläni on vaikutusta siihen. Parasta sankaruudessa on ollut se, kun olen päässyt vaikuttamaan opiskelijakunnan strategian laatimiseen.” Pohtii hallituksen 2017 jäsen Mikko Koivisto.

Kukaan ei kuitenkaan ole sankari syntyessään, vaan sankaruus kehittyy ajan myötä. Jokaisella meillä on mahdollisuus oppia sankaruutta, toimimalla opiskelijakunnan hallituksessa. Sankaruutta on harjoiteltu koko vuosi 2017, ja olemme valmiita antamaan sankariviittamme seuraaville sankareille, jotka haluavat edistää omalla toiminnallaan opiskelijoiden asemaa. Ole sinä seuraava sankari, hae opiskelijakunnan hallitukseen!

Lisätietoa sankaruudesta ja hallitukseen hakemisesta saat täältä tai kysymällä hallituksen puheenjohtaja Juuso Tuuliselta juuso.tuulinen (a) humako.net / 045 122 5030 tai opiskelijakunnan toiminnanjohtaja Marianna Rantaselta marianna.rantanen (a) humako.net / 044 257 8884.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti