keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Hallituksen 2018 jäsenen esittely: Kirsikka Sorvoja

Heippa kaikille!


Kiva kertoa teille oma tarinani näin aloittavana opiskelijakuntamme hallituslaisena. Opiskelen ensimmäistä vuotta Jyväskylän toimipisteessä yhteisöpedagogiksi. Syksy alkoikin aika vauhdikkaasti. Innostun herkästi uuden oppimisesta, joten luonnollisesti olen ollut aivan fiiliksissä paluusta koulumaailmaan.

Aikaisemmin opiskelin yliopistossa biologiaa, mutta siitä on jo viisi vuotta aikaa. Ammattikorkeakoulussa on se kiva puoli, että opinnoissa on paljon yhtymiä työelämään kun verrataan yliopistoon. Halusin viedä tämän vielä vähän pidemmälle ja opinnollistaa osan opinnoista lähtemällä mukaan opiskelijakunnan toimintaan.


Iskin hallitushaussa silmäni viestintään ja erityisesti uuden viestintästrategian kehittämiseen, koska olen luonnostani ideoija ja visionääri. Viestintä kuuluu palvelutiimin toimintakenttään ja ilolla voin kertoa, että juuri tämän tiimin sisällä tulen toimimaan hallituskaudellani. Tavoitteenani on tehdä hallitustyöskentelystä näkyvämpää jotta jokainen jäsen ja Humakin opiskelija saa tietää, mitä varten HUMAKO on olemassa ja mitä me teemme yhteisen edun nimissä. Teen parhaani jotta viestintämme on kiinnostavaa, selkeää ja aitoa. Terveysintoilijana pyrin tiedottamaan myös kiinnostavista liikuntatapahtumista ja ehkä tuputan välissä hyvinvointivinkkejä. Jyväskyläläiset tulevat näkemään minua myös tutoreiden ja jaostolaisten tapahtumissa.


Nyt, kun ensimmäinen koulutusviikonloppu on takana, voin todeta, että tulen varmasti kasvamaan paljon seuraavan vuoden aikana sekä ammatillisesti, että henkisesti. Työtä on paljon, mutta joukossamme on rautaisia asiantuntijoita, jotka luultavimmin koulivat minusta vielä kiitettävän hallituslaisen. Varmaa on ainakin se, että meillä on kaikilla hurjan vahva motivaatio pitää huolta opiskelijoiden oikeuksista ja eduista. Tätä työtä tehdään suurella sydämellä. Minä lähden mukaan toimintaan avarin mielin ja opiskelu-addiktin innolla. Tämä on minulle ihan uusi aluevaltaus, joten innolla odotan, mitä kaikkea tulen hallituskaudellani oppimaan. Voin välillä päivittää teille kuulumisiani jotta saatte koppia siitä, mitä tämä työ on käytännössä. Ehkä nimittäin sinusta tulee ensi vuoden Humako aktiivi.

Kirsikka Sorvoja
Hallituksen jäsen, palvelutiimi Kirsikka.Sorvoja@humako.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti