tiistai 5. joulukuuta 2017

Hallituksen 2018 Puheenjohtajan esittely

Päivää ennen Juhannusta kilahti sähköpostiin viesti: “Sinut on valittu opiskelemaan maailman siisteintä alaa ikinä”, tai näin ainakin muistelen tapahtuneen. Siitä alkoi yksi uusi elämänvaihe tämän nuoren yhteisöpedagogin elämässä. Kirjoitus hetkellä istun junassa kohti Jyväskylää, pois hallituksen perehdytyksestä. Reilu viikko sitten minut Joose Mäensyrjä Rovaniemeltä valittiin HUMAKOn hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2018. Oloni on väsynyt, mutta samalla olen todella innoissani meidän uudesta tiimistä!

Puheenjohtajakisaan lähteminen oli minulle helppoa. Olen aikaisemmin toiminut Partiossa erilaisissa tiimien ja hallituksen rooleissa. Lisäksi HUMAKOn jäsenten etu yhdessä opiskelijapolitiikan kanssa kiinnostaa minua todella. Tähän kun vielä lisätään haluni toimia jonain päivänä Suomen Partiolaisten toiminnanjohtajana, oli päätös minulle hyvin selkeä.

HUMAKOn hallituksen toimihenkilöt koostuvat opiskelijoista, joista jokainen kuuluu johonkin tiimiin. Tiimien tarkoitus on pitää HUMAKOn toiminta laadukkaana. Mie kuulun Edunvalvonta tiimiin, jonka tarkoituksena on valvoa opiskelijoiden etuja kootusti. Seuraamme valtamediaa, erilaisia kanavia, somea ja tarvittaessa jaamme tietoa opiskelijoille. Työskentelemme myös muiden tiimien
kanssa ja kanavoimme edunvalvontaan liittyvää tietoa.

Mitä haluaisin kehittää hallitusvuotenani? Mielestäni parhaimpaan tulokseen päästään sillä, että jokainen hallituksen jäsen löytää paikkansa HUMAKOn toiminnassa ja pääsee tekemään juuri niitä asioita, miksi he ovat hallitukseen hakeneet. Vielä kun pietetään HUMAKOn arvot ja suunnitelmat mukana niin kehitys on taattu.

Hallituksen 2018 puheenjohtaja
Joose Mäensyrjä
Joose.Maensyrja@humako.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti