torstai 18. tammikuuta 2018

Kenestä keulakuva Suomelle?



Pian koittaa taas se hetki, kun Suomen kansa valitsee itselleen johtajan ja keulakuvan seuraavalle kuudelle vuodelle. Presidentinvaalit ovat alkaneet ja ehdolle on astunut kahdeksan kovaa kilpailijaa.

Ehdokkaita ovat:
2 Merja Kyllönen
3 Pekka Haavisto
4 Matti Vanhanen
5 Laura Huhtasaari
6 Tuula Haatainen
7 Paavo Väyrynen
8 Sauli Niinistö
9 Nils Torvalds

Yksi varmaan eniten kansan nähtävillä olevista presidentin tehtävistä on itsenäisyyspäivän vastaanotto sekä muut edustustehtävät. Lisäksi monet varmaan tietävät, että presidentti vahvistaa Suomen lait. Suomessa presidentin tehtävät perustuvat perustuslakiin ja lainsäädännöllisiä tehtäviä ovat mm. ahvenanmaan maakunnan taloutta koskevat asiat, yksittäisten henkilöiden armahtaminen ja ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen. Yksi tärkeimmistä presidentin tehtävistä on toimia Suomen arvojohtajana ja -keulakuvana sekä Suomen armeijan ylipäällikkönä.

Presidentinvaaleissa äänestysoikeus on yli 18-vuotiailla suomen kansalaisilla, mutta äänestämistä on myös hyvä ajatella velvollisuutena. Äänestäminen on yksi helpoimmista tavoista vaikuttaa meidän yhteiskunnassamme. Kansalaisia ajatellen, äänestäminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Varmasti myös sinunkin lähistöltäsi löytyy paikka, jossa voit käydä ennakkoäänestämässä. Näitä löytyy lähes jokaisesta lähiöstä ja ennakkoäänestys on jo auki. Äänestyspaikat kartalla.


Presidentinvaalin aikatauluja


Vaalien ensimmäinen kierros:
Vaalipäivä on sunnuntaina 28.1.2018.
Ennakkoäänestys kotimaassa on 17.–23.1.2018.
Ennakkoäänestys ulkomailla on 17.–20.1.2018.

Mahdollinen toinen kierros :
Vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.2018.
Ennakkoäänestys kotimaassa on 31.1.–6.2.2018.
Ennakkoäänestys ulkomailla on 31.1.–3.2.2018.

Presidentti astuu virkaansa valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä.

Jos oma ehdokas on vielä hukassa, kannattaa kokeilla vaalikoneita, jotka auttavat poimimaan ehdokaslistasta omia arvoja lähimpänä olevan ehdokkaan. 

Ylen -vaalikone - täynnä tiukkoja kysymyksiä ja ehdokkaiden esittelyiden yhteydestä löytyy hieman kevyemmilläkin aiheilla höystettyjä haastatteluja

Ilta-Sanomien vaalikone - kaksikymmentäseitsemän kysymystä, joista saat valita asteikolta yhdestä viiteen omia mielipiteitäsi edustavan vastauksen

Mtv:n vaalikone - kolmisenkymmentä kysymystä ja jana, jonka asteikolle voit asettaa vastauksesi. Lisäksi vaalikoneen yhteydestä löydät kaikki mtv:n haastattelut ja uutiset presidentinvaaleihin liittyen

Yle Areenan presidentinvaalitentit - Studiossa ehdokkaille tehdyt presidentinvaaliaiheiset tentit

Vain äänestämällä voit vaikuttaa!


















Terveisin

Eena Kero
Hallituksen varapuheenjohtaja
Edunvalvontatiimin jäsen
eena.kero@humako.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti